|
Vuoden 2008 tapahtumat
koskivat lähinnä kahta "Troll":ia, Lolaa ja Kiraa ja, tietysti, heidän
uskomattoman taitavia omistajia.
Trollskogen Aurora -
Lola - on saanut omistajansa, Tarmon, kanssa AVO 1'a Nome B:ssä.
Yhdessä WT- kokeessa tuli Lola 3:ksi ja sai AVO 2:sen.
Trollskogen Banziiba
- Kira - on omistajansa, Heidi, kanssa selvittänyt BH- kokeen, sekä
saanut
VOI 1:sen tottelevaisuudessa Kunniapalkinnolla. Näyttelykehässä
tulokseksi tuli MG käyttöluokassa.
Maaliskuussa saimme tietää että Kira oli sijoittunut hienosti 4:ksi vuoden 2007
TOKO FLATTI:ssa, Suomen Flattikerhon palkinto.
Kun tämä traaginen asia
tapahtui pikku Siirille niin sanoin Marinalle että jos hän ei jaksa odottaa
niin hankkisin uuden pennun ja sitten hän saisi jos haluaa, huolehtia siitä
minulle
- sitten - toukokuussa lähdimme me minä ja Marina
käymään Kennel Toffedreams:lla Kalix:lla "katsomaan" pentuja.
Kotimatkalla oli meillä mukana Toffedreams Flower Power. "Saga"
asuu Marinan luona
Korsnäsissä.
"Saga" ehti mukaan
yhteen näyttelyyn ja sijoittui siinä neljänneksi kuuden pennun joukosta.
Omista koiristani täällä
kotona vain pentujen emo itse - äiti Svea - kävi näyttelyissä.
Suuret kiitokset Tarmolle,
Heidille och Marinalle vuodesta 2008 !!
....
ja tässä vuoden
tapahtumia ...
|