Pieni kertomus siitä kuinka kaikki kävi ..

.. kun Kennel Trollskogen sai C- pentueensa ..

Svean 63:s raskaus vuorokausi lähestyi.
Tehdyn ultraääni tutkimuksen mukaan näimme eläinl. Marina Hultholm ja minä – 5 pentua.
Olimme mitanneet Svean lämpöä viimeisen viikon ajan.
63
.s päivä olisi lauantaina 12 toukokuuta, jo perjantaina Svea alkoi tehdä petiä pentulaatikkoon
aika intensiivisesti.

Odotin että Svea alkaisi synnyttää lauantain vastaisena yönä. Mutta mitään ei tapahtunut.

Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli hyvin rauhaton emmekä me– Svea ja mina - nukkuneet ollenkaan.
Sunnuntai aamuna kl 08.00 syntyi yksi narttu pentu - vihdoinkin!
Itse äitienpäivänä ;))

Kun 2 tuntia oli kulunut niin aloin tulla huolestuneeksi koska aikaisemmissa synnytyksissä olivat pennut
tulleet 30-40 min välein
. Kun mitään ei tapahtunut, niin soitin päivystävälle eläinlääkärille joka vastasi
että ei tarvitse välittää tällaista tapahtuu, koiralla ei ole edes supistuksia.
Ajattelimme että:  jaha.. ei sitten tule enempää pentuja tällaista tapahtuu  - ne voivat
hävitä...
Lena Sundquist, Svea
n kasvattaja, soitti ja sanoi:
-
tunnustele Svean vatsaa, mutta sinun täytyy tunnustellä kovaa.

Koska mielestäni se oli aika vaikeaa, niin menin meidän naapurin,
eläinlääkäri Tanneli Tirkkosen luokse, ja pyysin häntä tulemaan ja tunnustelemaan Svean vatsaa.
J
a, aivan oikein, hän tunsi että siellä olisi lisää pentuja.

Hän antoi Svealle muutamia pistoksia että supistukset alkaisivat.
Se oli Svealle raskasta koska synnytys oli kestänyt jo niin kauan.
Tanneli
ehdotti että tekisimme keisarileikkauksen. Mutta minä halusin että yritämme vielä vähän aikaa
ja katsomme jos hän kuitenkin voisi synnyttää normaalisti, kaikesta huolimatta.

Vasta kl 15.45 tuli seuraava pentu, se ei ollut elossa, isokokoinen narttu.
Nyt ajattelimme että synnytys pääsee kunnolla käyntiin, ehkä tämä kuollut pentu oli vain tukkinut tien ehkä.
Mitään ei tapahtunut.
Tanneli
antoi lisää pistoksia ja ehdotti että jos kuitenkin tekisimme leikkauksen
tämä on niin raskasta Svealle jos jatkamme näin.
OK. Svea
nukutettiin kl 18.00 Tanelin naapurimme luona.

Svealla oli vielä 3 pentua vatsassa. Kaksi narttua ja yksi uros.
Uros oli kuollut mutta nartut elivät.

Tällä väli Andreas auttoi olemaale aamulla syntyneen pennun kanssa,
pentu oli pentulaatikossa lämminvesipullojen ja pyyhkeiden lämmössä.

Ne kaksi narttua jotka syntyivät Tanelin luona veimme pentulaatikkoon siskonsa seuraksi.
Svea heräsi myöhemmin illalla, mutta oli hyvin heikkona.

Antti otti vapaata töistä seuraavan viikon ajaksi.
Onneksi, koska maanantaina ja tiistaina Svea oli niin huonona että luulimme
menettävämme hänet
.

Koska Svea oli niin heikkona niin maitoa ei ollut melkein ollenkaan pennuille .
Tiistai iltana Svea alkoi olla hiukan paremmassa kunnossa ja pystyi syömään jotain.

Mutta ... yksi pentu kuoli, se oli liian heikko.
Kun olisimme vieneet Svean illalla ulos tekemään tarpeensa niin Svea otti kummatkin elossa olevat pennut suuhunsa
ottaakseen ne mukaansa, hän ei suostunut jättämään niitä.

Toinen pennuista joka syntyi keisarileikkauksella oli aika heikko, mutta se toipui kuitenkin
aika hyvin, annoimme sille maitoa yötä myöten ja yritimme katsoa että se olisi imenyt kunnolla Svealta maitoa.

Kun pennut olivat 4 viikkoisia niin tämä heikompi pentu kuoli - joka oli syntynyt leikkauksella.
Se ei ollut ehkä ihan odottamatonta mutta kuitenkin hiukan koska se oli selviytynyt kuitenkin niin kauan

Nyt meillä on erittäin hieno pikku narttupentu (”Siri”) Demon ja Svean pentu - se joka syntyi
kl 08.00
itse äitienpäivänä vuonna 2007!
(N
imi Siri on lyhennys nimestä Sigrid joka tarkoittaa kaunis voittajatar - aivan kuten meidän pikku
Siri
on.. kaunis pikku voittajatar)

Kiitos eläinlääkäri Tanneli Tirkkoselle, ilman apuasi ei Svea ilmeisesti olisi elossa tänään,
1000– kiitokset Tanneli !!

Kiitokset myös Marina Hultholmille joka otti meidät klinikalle vastaan vaikka sinulla oli paljon
kiireitä silloin tiistaina, ja että vastasit kaikkiin minun soittoihin,
1000- kiitokset Marina !!

Lopuksi..

1000-
kiitokset rakkaalle Sveallemme että vielä kerran olet antanut meille niin hienon pennun.

Mia, Antti & Andreas

 

06.12.2007

21. marraskuuta minun piti tehdä erittäin vaikea päätös, kaikkien koiran omistajien painajainen.
Siri sairastui erittäin nopeaan ja agressiivisseen sairauskohtaukseen ja yhdessä eläinlääkärin kanssa
totesimme että emme voineet pelastaa Siriä, päätin että meidän täytyy lopettaa hänet.

Ruumiinavauksen mukaan Sirillä oli voimakas ja nopeasti kehittynyt keuhkotulehdus johonka Siri sairastui
samalla kun Sirillä oli kouristuksia. Nämä kohtaukset olivat ehkä ns idiopatisia epilepsia kohtauksia joka 
on nimitys sellaiselle epilepsian muodolle jolle ei löydy tai ei voi näyttää mitään tunnettua syytä.

Patologi ei voinut löytää mitään mikä olisi ollut vahingoittunut tai epämuodostunut ja ei täten
voinut antaa mitään selvää syytä.

Me emme ehkä saa koskaan tietää miksi näin kävi Sirin kanssa ja miksi koko pentueen kävi näin.
Ehkä Svealla oli joku infektion raskauden aikana jota emme huomanneet, sitä emme voi koskaan tietää.

Mutta sen tiedämme että kaipaamme Siriä TODELLA paljon, meidän perheemme ja kaikkein eniten Marina
jonka luona Siri oli sijoituksessa.

Mia